Upeaa alkanutta vuotta kaikille! Lajittelun merkitys maapallon resurssien säästämiseksi kasvaa päivä päivältä, ja KORIA-tiimi jatkaa työtään lajittelun helpottamiseksi. Jotta KORIA-tuoteperhe nousisi kaikkien tietoisuuteen, niin päädyimme viemään sen telkkariin heti vuoden alkajaisiksi.
Vain pari päivää ennen Joulupukin saapumista tehotiimimme saapui kuvauspaikkaan Helsingin Töölöön. Ammattimainen kuvaajatiimi Villen ja Ekin johdolla otti heti ohjat käsiinsä. Rekvisiittaa ja tuotteita kannettiin sisälle niin, että tila meinasi loppua. Pelkästään yrttejä oli neljää erilaista versiota ja vihanneksia kesäkurpitsasta tomaattiin ja paprikaan. On uskomattoman mielenkiintoista seurata ammattilaisia, jotka miettivät jokaista yksityiskohtaa, varjoa, valoa ja kuvauskulmaa. Ammattikuvaajilla oli myös välineet viimeisen päälle, ja kuvausten tiimellyksessä muisteltiin myös sitä, että vain 10 vuotta sitten olisi vielä pitänyt rakentaa rata 200 kiloa painavalle kameralle. Nyt kaikki liikkuvat kuvat otettiin käsivaralta.

Päädyimme tekemään kolme erilaista tilannekuvausta iltapäivän aikana ja ottoja niihin tehtiin kymmeniä. Kun tuotteet ja niiden ominaisuudet, käyttömahdollisuudet sekä ulkonäkö, värit ja niiden yhdistelmät pitää mahduttaa kymmeneen sekuntiin, niin se ei kuulkaas ole helppo homma!
Välillä leikeltiin vihanneksia, toisena hetkenä trimmattiin taustalla ollutta viherkasvia tai keitettiin juuri oikean sävyistä kahvia. Kuitenkin koko ajan pitää muistaa kristallin kirkaasti, että tuotteet ovat päätähtiä ja kaikki muu epäoleellista. Liikkuvan kuvan lisäksi televisiomainoksessa vaikuttavat teksti ja äänet. Jälkimmimmäisestä vielä mukana ovat sekä musiikki että puhe, ja kuten sanottu, aikaa on ruhtinaaliset 10 sekuntia yhdistää tämä kaikki.

Allekirjoittanut päätyi hieman yllättäen myös mainosmalliksi. Minulle luvattiin, että vain kädet näkyisivät, kun aloin panikoida vaatetuksen ja asusteiden kanssa. Onneksi kynnet oli kuitenkin vasta laitettu.
Jännityksellä siis odotamme ensimmäisiä versioita mainoksesta Villeltä. Tammikuun 18. päivä kannattaa olla MTV3 äärellä, koska silloin on KORIAn ensiesiintyminen televisiossa!
Terveisin, Hanna