Idea lajittelukalusteiden tekemisestä syntyi keväällä 2019 punaviinilasin ääressä. Moni ruuhkavuosia viettävä tuntui jakavan saman ongelman kuin mekin. Tahtotila olisi kierrättää mahdollisimman paljon kodin jätteitä, mutta kotoa ei löytynyt tarpeeksi lajitteluastioita. Pienten lasten vanhemmille alkoi kirkastua, ettei siitä ainakaan haittaa ole, jos tehdään jotain maapallon pelastamiseksi.

Näin syntyi ajatus ekologisista tuotteista, jotka olisivat kauniita, liikuteltavia, monipuolisia ja auttaisivat lajittelun rutiineissa kaikissa kodeissa. Kun lajittelusta tekee yksinkertaista, niin siitä on kaikkien helpompi tehdä tapa. Uskokaa pois. Tiedämme, mistä puhumme.

Ensimmäiset kirjoitusvirhein koristetut hahmotelmat väsättiin paperille, ja vajaa vuosi sitten idea oli jalostunut siihen pisteeseen, että näistä paperille piirretyistä hahmotelmista oli kyhätty ensimmäinen pienoismalli ja prototyyppi.
Moobeli Oy aloitti itseasiassa toimintansa jo vuonna 2014 verkkokauppatoiminnassa, tosin ihan eri alalla ja tiimillä. Lemmikkialaan keskittynyt digiliiketoiminta myytiin vuoden 2019 lopulla, ja samalla tehtiin suunnanmuutos kalusteiden suunnitteluun ja myyntiin. Tässä yhteydessä haimme Kuudestaan Ry:n leader-tukea, joka oli merkittävä ja äärimmäisen tärkeä tuotteen lanseeraamisen ja kaupallistamisen mahdollistamiseksi.
Pohjalaisten sukujuurien ansiosta yhteistyökumppaniksi valikoitui tunnettu Rotola-Pukkilan huonekalutehdas Kauhajoelta, jolla on alalta kokemusta jo vuodesta 1965 lähtien. Ketterä suunnittelu ja pitkiin iltoihin venynyt prototyyppien valmistaminen on sujunut hyvin, ja maailmanluokan osaaminen erityisesti puuviilujen käsittelyssä tekevät tuotteista sekä kestäviä että käytettäviä.
Tällä hetkellä ydintiimiimme kuuluvat siis suunnittelun ja valmistuksen osalta P. Rotola-Pukkila Oy:n huonekalutehdas Kauhajoella, sekä yrittäjät Alavutelaistaustainen Hanna Sirama sekä Kauhajoelta kotoisin oleva Timo Kaura. Lisäksi webmasterimme Jan jeesailee tietoteknisissä asioissa verkkokaupan osalta ja markkinointigurumme Anu kaikessa mahdollisessa ja mahdottomassa brändäyksen ja markkinointisalojen osalta. Tiimi on pieni, mutta pippurinen.
Tuoteperheen ja brändin nimi KORIA valikoitui muutamasta hyvästä vaihtoehdosta. Vaikka toisille nimi viittaakin Korian kylään Kaakkois-Suomessa, niin Pohjanmaalla se tarkoittaa kaunista tai nättiä. Me haluamme nimellä tuoda esiin juuremme ja tuotteiden tavoitellun ulkonäön.
KORIA-tuotteiden kantavat ideat ovat kotimaisuus, monipuolisuus ja käytettävyys. Ideana on, että lajittelupisteen voi sijoittaa jokaisessa kodissa sille parhaiten sopivaan paikkaan.
Lisäksi koemme, että lajittelukalusteiden pitää olla kauniita ja kodin muuhun sisustukseen jouhevasti istuvia: kyseessä ei ole pakollinen paha vaan tärkeä asia, joka vaan pitää hoitaa tyylikkäästi. Siksi mottomme onkin: Nyt kierrätys on kaunista!
KORIA-tuoteperheen muodostavat tällä hetkellä sen neljä jäsentä Komia, Korkia, Keviä ja Mukava, jotka sopivat jo moneen kotiin ratkaisemaan lajittelun haasteita. Tällä hetkellä niitä saa tilattua verkkokaupastamme.
Teemme kuitenkin edelleen kovasti kehitystyötä uusien mallien kehittämiseksi. Jos sinulla on idea siitä, millainen puinen lajittelukaluste voisi olla kätevä, niin laita rohkeasti viestiä asiakaspalvelu@koriadesign.fi. Meidän mietintämyssyymme mahtuu uusia ideoita, ja tiedä vaikka joku niistä joskus toteutuisikin 😊
Kiitos, että luit ensimmäisen blogipostaukseni,
Terveisin, Hanna Sirama
ps. Lopuksi vielä pieni pyyntö: me olemme ihan vakavissamme viemässä näitä kalusteitamme tulevaisuudessa myös ulkomaille. Jos tahdot tukea suomalaisen osaamisen maailmanvalloitusta, niin teet sen parhaiten ostamalla omasi. Asiakkailta saatava palaute ja toivottavasti myös kehut ovat parhaita käyntikortteja vientikanavien avaamiseksi.